|
|
Newfoundlandinkoira on vanha rotu, ja se on saanut nimensä Newfoundlandin saaresta, jossa rotu kehittyi
nykyiseen muotoonsa. Saari ei kuitenkaan ole rodun syntymäseutu. Newfoundlandinkoiran alkuperä
on hämärän peitossa, ja siitä on olemassa useita teorioita ja tarinoita.
Olipa totuus rodun synnystä mikä tahansa, newfoundlandinkoira ilmaantui ihmisten näköpiiriin
suurena koirana, jolla oli se koko ja voima, jotka vaadittiin sille annettujen tehtävien täyttämiseen.
Englantilaiset ja ranskalaiset kalastajat toivat newfoundlandinkoiria mukanaan Eurooppaan käydessään
kalastusmatkoillaan Newfoundlandissa. Koiria tarjottiin myyntiin Englannissa, ja ne saavuttivat
suosiota epätavallisen ulkomuotonsa ja miellyttävän luonteensa ansiosta.
Newfoundlandin saaren armoton ilmasto ja saaren eristyneisyys
ovat muovanneet koiratyypin, joka kykeni palvelemaan kalastajien ja uudisasukkaiden vaatimuksia.
Elämä oli taistelua hengissä pysymisestä, ja vain parhaimmat koirat jätettiin henkiin. Newfoundlandinkoira
oli työkoira, joka oli aina kalastajien mukana merellä. Sitä käytettiin monenlaisiin
tehtäviin: verkkojen nostoon, veneen vetämiseen rantaan ja pyydystämään verkoista karkaavia kaloja.
Yksi tärkeimpiä tehtäviä oli haaksirikkoutuneiden ihmisten pelastaminen.
Talvisin koiria käytettiin valjakoissa vetokoirina muun muassa raskaiden puukuormien vetämiseen.
Tyypillistä koirille oli iloisuus, millä ne työtään tekivät ja tarve tehdä työ loppuun asti. Koirien
tehtävänä oli myös oikean reitin löytäminen pimeyden, sumun tai lumimyrskyn läpi ja kuorman vieminen
kotiin – usein ilman ohjaajaa.
Nöffin ilmeestä heijastuu hyväntahtoisuus ja lempeys.
Nöffi on arvokkaan iloinen ja kekseliäs sekä tunnettu aidosta ystävällisyydestään ja rauhallisuudestaan.
|